Haasteita lasten kanssa

Mietin jonkin aikaa kirjoitanko tästä aiheesta vai en, mutta päätin kuitenkin kirjoittaa. Kukaan täällä maan päällä ei ole täydellinen ihminen, vaan vajavainen ja inhimillinen. Minäkään en ole "yliihminen", vaikka kuinka olen sitä yrittänyt olla. Elämässäni on tällä hetkellä todella paljon asioita, jotka kuormittavat tai pyörivät mielessäni. Jos kirjoittaisin kaikki yhteen postaukseen, tulisi siitä todella pitkä. Kirjoitan tähän siis pelkästään haasteista lasten kanssa.

Ison Karhun kanssa minulla on ollut enemmän tai vähemmän haastavaa jo viimeiset kolme vuotta (niistä voi halutessaan lukea useammasta postauksestani). Olemme koittaneet saada apua vaikka mistä, mutta mitään konkreettista hyötyä ei ole ollut. Haluaisin uskoa lasten psykasta vielä olevan apua, kunhan saamme tapaamiset kunnolla pyörähtämään käyntiin. Olen monesti kirjoittanut hänen herkkyydestään ja se on varmasti yksi iso tekijä moniin asioihin. Hän reagoi todella voimakkaasti muutoksiin elämässämme ja isän voinnissa. Varasin hänelle neuvolaan aistiyliherkkyystesti-ajan, jotta saamme mustaa valkoiselle herkkyyksien muodoista. Osa pojan käytöksestä voi johtua siitä, että isän ja äidin luona tehdään erilaisia juttuja ja säännöissä on eroja. Tämä johtuu siitä, että ajattelemme monista asioista eri tavalla ja jaksamisemme on erilaista.  Ammatti-ihmisten näkemys on, että Iso Karhu skarppaa isänsä luona ja on siellä "ylikiltti". Turvalliselle äidille on helppo purkaa  kaikki. Välillä olen miettinyt, onko käytöksen syy kuitenkin minussa. Minulle on kyllä koitettu sanoa, ettei syy ole minun.
Iso Karhu käyttäytyy toisinaan kovin ylimielisesti minua ja miesystävääni kohtaan. Hän yrittää tehdä kompromissejä tai uhkailla, saadakseen tahtonsa läpi. Poika osaa myös hyvin näytellä esimerkiksi itkua ja toisinaan koittanut opettaa sitä pikku veljelleenkin.
Jos jokin asia ei mene Ison Karhun mielen mukaisesti, hän saa kovan "raivokohtauksen";
silloin mm.
* ovet paukkuvat niin, että taulut meinaa tippua seiniltä, 
* hän huutaa niin kovaa, että kuuluu varmasti moneenkin naapuriasuntoon, 
* tavaroita saattaa joskus lennellä (etenkin miesystävääni kohti),
* hän lyö ja potkii minua surutta (useita mustelmia löytyy käsistä ja jaloista sekä muutaman kerran olen saanut jopa osumia kasvoihin)

Olen käyttänyt näissä tilanteissa "sylijäähyä", jossa joudun pitämään käsistä, jaloista ja toisinaan jopa päästä kiinni, ettei hän pääse satuttamaan. Joskus poika on "päässyt" varoituksien jälkeen parvekkeelle viilentymään. Monia keinoja olen kokeillut kohtalaisella tai huonolla menestyksellä. Tällainen vaatii itseltä paljon kärsivällisyyttä ja voimavaroja. Kun ne ovat alkaneet ehtyä, tulee korotettu melko nopeasti ääntä. Väsyneenä tilanteissa ei aina tule ajateltua, mikä on järkevä ja oikeasti hyvä keino.
Pikku Karhu on jo tottunut tällaiseen ja laittaa kädet korville. Toisinaan hän pelästyy isoveljen käytöstä ja menee hämilleen.  Silloin Pikku Karhu alkaa paiskoa tavaroita tai lyödä isoveljeään. Olen koittanut viime aikoina käydä tilannetta hänenkin kanssaan läpi, ettei hänen tarvitse toimia samalla tavalla.
Illat ovat Isolle Karhulle aina haastavia. Monet asiat alkavat varmasti silloin pyörimään päässä. Unen saaminen vie välillä 1-2,5 tuntia. Iltarutiineissakin olemme tehneet usean pitkän prosessin. Olen voinut viime aikoina istua sohvalla niin, että hän näkee minut. Hän kuitenkin juoksee luokseni toimittamaan monenlaista asiaa, esim. wc-hätä, nälkä, jano, uni ei tule, tai pelottaa. Välillä olemme rukoilleet pelkojen puolesta, olen silittänyt häntä tai istunut sängyn vieressä. Kun lapsi viimein nukahtaa, olen itse jo niin väsynyt etten jaksa tehdä mitään hoidettavaksi jääneitä kotitöitä. Uni ei kuitenkaan tule, koska kierrokset ovat vielä itselläni niin kovat. Olen jo jonkin aikaa jännittänyt etukäteen nukkumaankäymisiä , koska ne ovat olleet/ovat niin haastavia.
Kun viimein  pääsen nukkumaan ja nukahdan sikeämpään uneen, Pikku Karhu tulee viereeni. Jos miesystäväni ei ole paikalla, poika ilmoittaa jo illalla tulevansa yöllä viereeni. Keskustelemme joka ilta, miten isot pojat nukkuvat omassa sängyssä silloinkin kun miesystäväni ei ole paikalla. Silti hän kömpii tyynynsä kanssa viereeni. Olen varannut pojalle jo oman peiton sänkyyni, ettei yöllä tarvitse lähteä sitä etsimään. Välillä peitto on huonosti, tarvii kättä tai kainaloon yms. asiaa. Uneni on katkonaista ja pinnallisempaa. Pimeänä vuodenaikana tarvitsisin 8-10 tuntia unta, jotta olisin nukkunut riittävästi. Tämä ei kuitenkaan toteudu yhtenäkään yönä, eikä vuorotyö edesauta yhtään asiaa.
Pikku Karhulla on omat erityistarpeensa, joista kirjoitin oman postauksen.
Kävimme tänään neuvolan suosituksesta tekemässä hänelle aistiyliherkkyystestin, joka menee nyt lähetteellä moniammatillisen työryhmän arvioitavaksi. Katsotaan mihin tulokseen he tulevat pienen pojan kohdalla. Minulle on tärkeintä, että selvitetään varhaisessa vaiheessa, onko hänellä tarvetta jollekin tuelle. Hänellä on ollut rankka elämän alku, joten tuen tarve ei olisi mikään yllättävä asia. Tuen tarvetta on tuotu minun lisäkseni esille päiväkodista ja neuvolasta, joten ei tämä ole vain minun keksimä asia. En halua etsiä lapsistani ongelmia, vaan hakea mahdollisesti tarvittavaa ammattiapua. En halua peitellä ja vähätellä heidän haasteitaan, koska siitä ei ole kenellekkään hyötyä. En halua tehdä niistä liian suurtakaan numeroa, vaan etsiä oikeita apumuotoja. Kun omat keinot loppuvat, täytyy kääntyä ammatti-ihmisten puoleen. Meillä Suomessa on tarjolla monenlaista apua, kunhan vain osaa etsiä. Haluan auttaa lapsiani kasvamaan mahdollisimman tasapainoisiksi ja elämässä pärjääviksi miehiksi. En ole onnistunut, enkä tule onnistumaan siinä täydellisesti. Olen tehnyt monia asioita väärin jo nyt, mutta uskon jokaisen vanhemman tekevän jonkin virheen lapsensa kohdalla. Yritän parhaani lasteni kohdalla ja rakastan heitä valtavasti haasteista huolimatta. Sanon heille päivittäin useamman kerran, että rakastan heitä ja kehun onnistumisen tullessa. Otan syliin ja halaan sekä pyydän tarvittaessa omaa käytöstäni anteeksi. Perustelen Isolle Karhulle toimintaani ja pyrin olemaan syyllistämättä häntä.
Onko kenelläkään samanlaisia tai muita kokemuksia haastavasta lapsen käytöksestä tai väsyneenä äitinä olemisesta?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kehitysvammaisten parissa työskentely

Tarina kiitollisuudesta