Uudistusta kaipaava piha


Instagramissa minua seuraavat ovat voineet huomata, millainen projekti meillä on menossa.
Takapihan laajentamisen lisäksi meillä on paikkoja, jotka kaipaavat uutta ilmettä. Nyt heitänkin haasteeksi teille luoda ideariihen, miten pihastamme saisi kauniin lapsiystävällisesti. Sinulla on mahdollisuus olla mukana luomassa unelmista totta.


Tässä nurkkauksessa meillä oli viime syksyyn asti halkopinot. Olen miettinyt, miten tämän kivan nurkan voisi hyödyntää. Saunapatio on tällä hetkellä haaveena, mutta millainen?

Tämä ei näytä vielä tähän aikaan vuodesta kovin kauniille, mutta kivireunus on mielestäni kaunis. Miten tämän kohdan saisi paremmin esille ja näyttävämmäksi? 

Tässä edellä mainitut paikat ylhäältä päin kuvattuna. Jospa joskus tulevaisuudessa tuohon saunan ikkunan eteen saisi oman paljun (sen verran arvokkaita ovat, että muutama vuosi pitää ensin tehdä töitä).

 Kaksi omenapuuta, joita jänikset kalusivat talvella. Nähtäväksi jää selviävätkö puut ja mitä sitten, jos eivät. Keskellä on aroniamarjapensas.  Pari pensasta lisää tekisi kivan piha-aidan? 

 Taloa reunustaa sora ja muutamia kiviä olen reunukseksi laittanut. Olisiko tähän hyviä lapsiystävällisiä ideoita?

Puutarhaletku ei ole kovin siistin näköisesti. Alapihalle hommattiin viime kesänä letkuteline. Tähänkin teline vai kenties joku kaappi?

   
Nurmikko ei vielä viherrä. Rinne yläpihalle on osin hiekkaa ja osin nurmea, koska siitä on joskus ajettu takapihalle. Miten tästä saisi käytännöllisen ja paremman näköisen? Rajarinteessä rehottaa aina pitkä nurmi, jota on vaikea leikata kaltevuuden vuoksi.  Helppohoitoisia ja kauniita ideoita haetaan? 

Rakennettiin viime kesänä rappuset seinän vierustaan suojaamaan seinää ja helpottamaan kulkemista. Talven jäljiltä vielä hiekat jäänet, mutta rappuja reunustaa irtokivet. Miten ylöstulosta saisi kauniin ja puoleensa vetävän, mutta lapsiystävällisen?  

Uskokaa tai älkää, mutta tähän tulee tänä kesänä meille takapiha. Se on nyt jo muuttunut todella paljon valoisammaksi, kun puut ovat kaadettu pois. Nurmikkoa tähän ainakin tulee ja joku kiva pihakatos tai -keittiö. Lisäksi haaveilen pienestä laatikkokasvimaasta. Hyviä ideoita otetaan tähänkin vastaan? 

Meillä on kiva piha täynnä mahdollisuuksia. Nyt lisää ideoita, materiaalit ja toteutus. 
Päivittelen kesän mittaan postauksia siitä, miten piharemonttimme etenee. 
Olethan mukana? :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kehitysvammaisten parissa työskentely

Haasteita lasten kanssa

Tarina kiitollisuudesta