Kuka mä oon?

Ystävieni mielestä olen määrätietoinen, kärsivällinen, aito, herkkä ja kaunis sekä hyvä kuuntelija. 

Harrastan kirppistelyä, sisustamista ja valokuvaamista sekä liikuntaa. Haaveilen joskus pystyväni ostamaan järkkärin, jotta blogin kuvista tulisi laadukkaampia.  
Bloggaamisen aloitin tammikuussa 2015. En ole koskaa aikaisemmin ollut mikään blogi-ihminen, mutta Jumala alkoi nostaa ajatuksiini, että voisin alkaa kirjoittaa blogia. Voisin olla omien kokemuksieni ja ajatuksieni kautta rohkaisemassa muita. Tässä sitä on nyt sitten opeteltu. Haluan ainakin toistaiseksi pysyä anonyyminä kirjoittajana, koska näin pystyn kirjoittamaan avoimemmin elämämme vaikeistakin asioista. 

Ammatiltani olen lähihoitaja ja minulla on vuosien kokemus kehitysvammaisten parissa työskentelystä. Aloitin syksyllä -18 sosionomiopinnot monimuotokoulutuksella ja nyt keskityn töiden sijaan opiskeluun sekä perheeseen. Haluan päästä auttamaan ja tukemaan perheitä, jotka kohtaavat elämässään haasteita. 

Usko on elämäni perusta. Ilman uskoa en olisi mitään. Jeesus antaa minulle voimaa, iloa, ja kaikkea mitä oikeasti tarvitsen. Uskovaisena en ole yhtään parempi ihminen kuin muutkaan ja kipuilen erilaisten asioiden kanssa. Elämässäni on kuitenkin toivo ja luottamus Jumalan huolenpitoon. Voin kertoa Hänelle aivan kaikki elämäni asiat ja luottaa, että Hän auttaa minulle parhaaksi näkemällään tavalla. Ennenkaikkea minulla on varmuus siitä, että kuoleman jälkeen pääsen Taivaaseen. Siellä ei ole enää kipua tai murhetta.
Yksi rakkaimmista Raamatun paikoista minulle on:

"Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo." (Mark. 9:23)





Haluaisitko tietää minusta jotain lisää? Aina voi kysyä ja antaa palautetta.  
 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kehitysvammaisten parissa työskentely

Haasteita lasten kanssa

Tarina kiitollisuudesta